Uratarina: Harjoittelijasta myyntipäälliköksi
Oskarin taival Digizerillä on ollut hieno, sillä hän on edennyt harjoittelijasta myyntipäälliköksi. Lue inspiroiva tarina!
Oma urapolkuni alkoi kerrassaan vauhdikkaasti, kun päätin yksi kaunis päivä hakea Digizerille harjoitteluun. Suurimmat syyt harjoitteluun hakemiseen olivat ne, että tunsin saman koulutuksen omaavan henkilön kuin minä, joka oli juuri aloittanut Digizerillä Account Managerina. Myyntityö kuulosti erittäin mielenkiintoiselta ja kaiken lisäksi sattui vielä olemaan tulevaisuuden alalta. Haastattelussa itse ison herran kanssa kävi ilmi, että työyhteisö on erittäin nuorekas ja minulla on valmiudet päästä toteuttamaan myyntityötä heti, kun pääsen sisään itse konseptiin. Tässä vaiheessa varmistuin siitä, että tämä on minulle sopiva työpaikka.
Harjoitteluni alussa kävin alussa hieman värkkäilemässä Google-tiimissä ja seurailemassa, että mitä tämä ihmeen hakukonemainonta ja optimointi oikein tarkoittaa ja millaisia työsuoritteita sen mukana tulee. Hakukoneen ihmeelliset kiekurat alkoivat selvitä minullekin ja ymmärsin, kuinka valtava potentiaali tässä on verkossa toimiville yrityksille. Käytännössä minulle selvisi, että tätähän tarvitsevat kaikki yritykset, jotka haluavat olla löydettävissä internetin saloista. Päätin ottaa omaksi tavoitteekseni tuoda hakukoneoptimoinnin ja hakukonemainonnan tärkeys verkossa toimivien yritysten tietouteen mahdollisimman laaja-alaisesti.
Ennen myynnin aloittamista pääsin luonnollisesti tutustumaan asiakaspalvelun kiehtovaan maailmaan. Asiakaspalvelu itsessään tuntui minulle hyvin luontevalta ja leppoiselta, ja pääsin osaltani tekemään pieniluontoisesti lisämyyntiä asiakasyrityksille. Tässä huomasin samalla, että nälkä myyntiin siirtymisestä kasvoi jatkuvasti. Asiakaspalvelussa parin viikon touhuilun jälkeen oli aika painaa kaasu pohjaan ja siirtyä myynnin ihmeelliseen maailmaan. Myynnin alettua luistamaan oikein hyvin heräsi halu päästä kehittämään ja kasvattamaan myös oman myynnin lisäksi yrityksemme myyntitiimiä. Olimme yhtä mieltä Jaakon kanssa, että lähdetään viemään Digizerin myyntiä uudelle tasolle, jossa voin olla avainasemassa myyntipäällikön roolissa.
Kaksi vuotta myynnissä toimineena olen edelleen toteuttamassa tavoitettani siitä, että mahdollisimman moni yritys kehittyy ja kasvaa yhdessä kanssamme. Oli sitten kyse digitaalisesta markkinoinnista tai muista tukipalveluista, meidän tiimimme on mielellään teidän kasvunne tukena. Matka on ollut monipuolinen sekä hauska. Kiitos kaikille asiakkaille, joille olen voinut olla avuksi tähän saakka. Autan teitä mielelläni myös tulevaisuudessa!
Mikäli tarvitset minun tai Digizerin apua missä vain verkkokaupan osa-alueessa, niin olen mielelläni apuna. Nappaa LinkedIn-profiilini haltuun alta!
Kirjoittanut:
Oskari
Oskari LinkedInissä