Paikallisesti toimivien yritysten on yhä tärkeämpää varmistaa näkyvyytensä verkossa tavoittaakseen uusia asiakkaita. On oltava esillä juuri silloin kun asiakas etsii palvelua ja on valmis varaamaan ajan tai ottamaan yhteyttä. Digimarkkinointi tarjoaa monia työkaluja, joilla voidaan parantaa näkyvyyttä ja houkutella asiakkaita juuri oikeaan aikaan ja paikkaan.
Digizerillä on vuosien kokemus paikallisesti toimivien yritysten liiketoiminnan kasvattamisessa verkon kautta, ja meiltä löytyy asiantuntemusta ja osaamista paikallisen näkyvyyden tehokkaaseen kasvattamiseen.
Konkreettisia tuloksia
Oikein kohdennettujen markkinointitoimien avulla yksityistä varhaiskasvatusta tarjoava Norlandia Päiväkodit kasvatti kovien konversioiden määrän jopa kolminkertaiseksi!
”Verkkosivujen kävijämäärä on kasvanut aivan valtavasti, ja euroja on alkanut kilahtelemaan kassaan hyvää vauhtia. Vuoden aikana kovien konversioiden määrä on jopa kolminkertaistunut, mikä on todella hurja määrä!”
-Tii-Marika Mäkinen, Norlandia Päiväkodit
Tehokkuutta tekoälyn avulla
Hyödynnämme liidien hankinnassa tekoälyä markkinoinnin tehokkuuden parantamisessa. Tekoäly tuo digimarkkinointiin merkittäviä tehokkuushyötyjä erityisesti automaatioiden ja analytiikan kautta. Tekoälyn avulla voidaan myös automatisoida rutiinitehtäviä, kuten asiakasviestintää ja mainoskampanjoiden optimointia, mikä vapauttaa aikaa luovempiin ja strategisempiin tehtäviin.
Mittaaminen ja raportointi
Toimimme täysin läpinäkyvästi. Saat käyttöösi oman Dashboardin, jonka mahdollistaa reaaliaikaisen seurannan. Rakennamme tarvittavat seurannat sekä asennamme ja konfiguroimme pikselit. Analytiikan ja tietojen omistajuus pysyy aina asiakkaalla. Raportoimme aina tehdyistä ja suunnitelluista toimenpiteistä sekä saavutetuista tuloksista suhteessa tavoitteisiin.
Digizer-takuulla tuloksia
Lupaamme, että digikanaviesi tulokset paranevat, kun aloitat yhteistyön kanssamme. Ei arvauksia vaan aitoja tuloksia! Siksi saat asiakkaanamme Digizer-takuun.
Tuloksellinen tapa toimia:
Aloitusvaihe – Markkinoinnin haltuunotto (1. kuukausi)
- Tavoitteiden luominen asiakkaan kanssa
- Mainostilien haltuunotto
- Analyysit ja vuosisuunnitelman alkuvaiheet
- Seurannan dashboardin luonti
- Seurantojen tarkistus ja konfigurointi / asennus tarvittaessa
- Olemassa olevien tilien tarkistus ja kriittiset korjaukset
- Mainonnan aloittaminen tai olemassa olevien mainosten kriittiset korjaukset
Kehitysvaihe
- Tilien ja kampanjoiden suorituskyvyn seuranta ja analysointi
- Kuukausittaiset toimenpiteet liidien hankinnan parantamiseksi
- Raportointi asiakkaalle:
- Tehdyt toimenpiteet
- Tulokset
- Suunnitelma tuleville toimenpiteille
- Kuukausittaiset kehityspalaverit tulosten läpikäymiseksi ja vuosisuunnitelman päivittämiseksi
Ajanvarausten ja yhteydenottojen hankinnan kehitys alk. 890€/kk
Keskustellaan lisää – varaa aika!