Uudet asiakaspalvelutiimiläiset esittäytyvät
Digizerin porukka on taas täydentynyt. Annetaanpa uusien tulokkaiden esitellä itsensä!
Moikka! Olen Mimosa, 3. vuoden kauppatieteiden opiskelija, ja aloitin juuri meidän asiakaspalvelutiimissämme. Olen aiemmin työskennellyt monissa asiakaspalveluun liittyvissä tehtävissä, joten Digizerille siirtyminen sujui vaivatta. Olen myös kiinnostunut oppimaan lisää asiakaspalvelujärjestelmistä, haasteista ja kuinka sillä voi omalta osaltaan edistää yrityksen myyntiä. Heti ensimmäisestä päivästä oli selvää, että täällä on tekemisen meininki ja että asiakkaista todella välitetään – siis juuri minulle ja arvoilleni täydellinen paikka tehdä töitä. Odotan siis innolla tulevaa ja että pääsen oppimaan Digizerillä vielä paljon!
Kirjoittanut: Mimosa
Hei! Olen Timo, ja olen nyt kolmatta viikkoani Digizerin leivissä. Työpaikka on ollut hakusessa jo jonkin tovin, ja aivan sattumalta kaveri vinkkasi nähneensä yrityksen mainoksen sosiaalisessa mediassa. Hakemus lähti jo samana iltana, ja seuraavalla viikolla oltiinkin jo perehtymässä työhön.
Kun perustiedot oli haalittu kasaan, niin loppuviikkona pystyikin oman aikataulunsa mukaisesti tulla harjoittelemaan asiakaskontakteja ja niiden hoitoa kokeneempien työntekijöiden kanssa. Vaikka kieltämättä jännitti, kun puhelin annettiin ensimmäistä kertaa käteen saatesanoilla ”Vastaa sinä tällä kertaa”, niin sitä kuitenkin helpotti oma aikaisempi työkokemus vastaavilta paikoilta ja etenkin tiimin hyvä ja kannustava henki!
Työviikkoja ei ole vielä paljoa takana, mutta omiin työvuoroihin vaikuttaminen sekä etätyömahdollisuus ovat ehdottomasti olleet positiivisia kokemuksia. Ja vaikka paha paikka tulisikin, niin tiimin jäsenet ovat olleet aina tukena, myös etänä heitä tavoitellessa.
Mikäli eksyit tätä lukemaan avoimen hakemuksen kautta, niin omasta puolestani voin vahvasti suositella hakemuksen jättämistä, ja odotan innolla tulevia tehtäviäni Digizerillä!
Kirjoittanut: Timo