Facebookin uutisvirta uudistui – mitä siitä?

Facebook tiedotti viime viikon torstaina uudistavansa uutisvirran algoritmin. Toimitusjohtaja Mark Zuckerbergin mukaan tavoitteena on kehittää Facebookia suuntaan, joka yhdistää ihmisiä.

Facebookia pyritään Mark Zuckerbergin mukaan viemään merkityksellisempään ja sosiaalisempaan suuntaan. Monille Facebookia yksityishenkilönä käyttäville uudistus on odotettu askel positiiviseen suuntaan. Yrityssivuja hallinnoivat sen sijaan miettivät, mitä asioita uudistuksen jälkeen pitäisi tarkastella ja muuttaa.

Yrityssivujen näkyvyys pienenee

Yrityssivujen orgaaninen (eli ei maksettu) näkyvyys on ollut Facebookissa laskussa jo vuodesta 2016 lähtien. Uutisvirran algoritmin kehittämisen vuoksi yrityssivujen on ollut lähes pakollista mainostaa julkaisujaan jonkin verran, mikäli tavoitteena on ollut sivun näkyvyyden ylläpitäminen tai kasvattaminen. Viimeisimmän uudistuksen jälkeen yrityssivujen julkaisut jäävät käytännössä uutisvirran hännille. Ilmaisen näkyvyyden aika Facebookissa on siis ohi ja muiden sosiaalisten median kanavien, kuten Instagramin ennakoidaan seuraavan perässä.

Pannassa: sitoutumiskehotteet

On arveltu, että jatkossa julkaisujen kommentit ja erityisesti kommenteissa tapahtuvat keskustelut nousevat merkittävimpään asemaan. Tykkäysten ja muiden reaktioiden merkitys on luultavasti edelleen vahva, mutta Facebook laskee aiempaa hanakammin sitoutumiskehotteita (engagement bait) sisältävien julkaisujen näkyvyyttä. Muutos ei vaikuta julkaisuihin, joissa pyydetään vaikkapa neuvoja tai apua, mutta idealla ”Tykkää, jos laitat leivällesi juustoa ja ihastu, jos olet ennemmin leikkeleiden ystävä” toteutetut julkaisut eivät jatkossa saa näkyvyyttä, kuten aiemmin. Tähän muutokseen Facebook on kertonut päätyneensä saamansa palautteen perusteella.

Suosiossa: ryhmät

Mitä enemmän olen tehnyt töitä Facebookin parissa, sitä vähemmän olen käyttänyt sitä yksityishenkilönä. Henkilökohtaisen profiilini parhaana antina olen pitänyt viime vuosina ryhmissä tapahtuvaa viestintää. Ilmiö on kaiketi omaa kokemustani huomattavan paljon laajempi, sillä myös Facebook näyttää huomioineen tämän. Algoritmiuudistuksen jälkeen ryhmien näkyvyys ja merkitys kasvavat. Tähän täkyyn tarttuu myös viisas yrityssivun hallinnoija ja Facebookiin sisältöä tuottava digimarkkinoija: olisiko olemassa jokin aihe, jonka ympärille olisi luontevaa luoda ryhmä? Mitä sellaista ryhmässä voitaisiin tarjota, mitä ei muissa kanavissa ole saatavilla?

Suunnittele tekemistä ja opi tehdystä

Algoritmiuudistuksen jälkeen näyttää vahvasti siltä, että suunnitelmallisesta tekemisestä tulee yhä kannattavampaa myös Facebookissa. Sitouttavaa ja kommentointiin innostavaa sisältöä ei synny hetkessä. Siksi tekemisen perusrunko kannattaa rakentaa huolella. Runko voi olla nimeltään esimerkiksi digimarkkinoinnin strategia tai sosiaalisen median strategia. Mikäli perusrunko puuttuu, liikkeelle voi lähteä myös nykyisen tekemisen tarkastelusta: mikä toimii, mitä voitaisiin kehittää, mitä aivan uutta voitaisiin kokeilla?

Jos sisältöideat Facebookin yrityssivulle ovat uutisvirtauudistuksen vuoksi (tai muusta syystä) vähissä, ota yhteyttä niin ideoidaan yhdessä.

Blogiemme aiheita