Alussa oli pöytä, puhelin, tuoli, roskis ja Jaakko. Vain hetki sitten Kansankadun pienessä toimistohuoneessa oli syntynyt uusi liikeidea verkkokauppoja palvelevasta digimarkkinoinnin yrityksestä, Digizer Oy:stä. Elettiin vuotta 2016.
Alkutilanne ei kuitenkaan ollut helppo, sillä Digizerin perustamisen aikaan digimarkkinoinnin ala oli värikäs. Yritykset tarjosivat pitkäkestoisia sopimuksia, ja asiakkaat kokivat tulleensa höynäytetyiksi, koska eivät ymmärtäneet alasta hölkäsen pöläystä. Digizer päätti taistella tuulimyllyjä vastaan.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että sopimukset solmittiin – ja solmitaan yhä – asiakkaiden kanssa toistaiseksi voimassa oleviksi, jolloin heillä oli mahdollisuus irtisanoa sopimus. Toiminta starttasi toukokuussa 2016, eivätkä asiakkaat irtisanoneet sopimuksiaan. Myös koko yrityksen konsepti suunniteltiin erilaiseksi kuin kilpailijoilla. Digizerin tarkoituksena olisi palvella verkkokauppiaita, jotta he saisivat keskittyä omaan työhönsä, kaupan tekemiseen. Kaiken muun, kuten varastoinnin, digimarkkinoinnin ja tuotevalokuvauksen verkkokauppa voisi ulkoistaa Digizerin hoidettavaksi. Tällä avaimet käteen -ratkaisulla olemme toimineet näihin päiviin saakka, mutta toimintamme on sittemmin kasvanut verkkokauppojen palvelemisesta laajemmin yritysten digitaalisen kaupankäynnin kehittämiseen.
Me Digizerillä olemme sekä ajattelijoita että tekijöitä. Tuomme digitaalisen liiketoiminnan kehittämiseen uusia ideoita, mutta autamme tarvittaessa sinua myös toteuttamaan ne. Tekninen osaaminen on työssämme tärkeää, mutta tiedämme, että sitäkin isompaa asiantuntemusta on ymmärtää, mitä asiakas todella tarvitsee ja haluaa.Kumppaninasi kerromme selkeästi, mitä pitää tehdä ja miksi, jotta saat täyden hyödyn irti digitaalisista kanavistasi.
Digizerin toimitusjohtaja ja perustaja Ville
Me välitämme ihmisistä – niin työntekijöistä kuin asiakkaistakin. Meille on tärkeää, että työntekijät viihtyvät työssään, ja uskomme, että hyvät työntekijäkokemukset johtavat myös hyvään liiketoimintaan. Vaikka olemme ulkoinen kumppani, teemme töitä yhdessä asiakkaidemme kanssa. Eräs työntekijämme kuvasi meitä näin: olemme kuin pappi, luotettava ja uskottu neuvonantaja, joka kulkee mukana yrityksen elinkaaren kaikissa vaiheissa. Saarnaamisen jätämme silti suosiolla muille, sillä me tiedämme, että ihmisellä on syystä kaksi korvaa ja yksi suu. Kuuntelemme herkällä korvalla ja tahdomme oppia ymmärtämään asiakkaidemme liiketoimintaa. Emme työskentele euron kuvat silmissä, vaan välitämme asiakkaistamme aidosti ja tahdomme nähdä heidän menestyvän. Välittäminen on kantanut pitkälle, sillä vielä tänäkin päivänä Digizer palvelee asiakkaita, jotka ovat kulkeneet matkassamme aivan yrityksen alkumetreiltä saakka.
Olemme ylpeitä osaamisestamme, ymmärryksestämme ja tavastamme toimia. Tarinamme on jo pitkä, ja silti vasta aivan alussa. Tule mukaan matkallemme!
Ota yhteyttä
Haluamme olla aikasi arvoinen kumppani, joka aidosti välittää liiketoiminnastasi ja tuloksen tekemisestä.
Ota meihin yhteyttä ja katsotaan, miten Digizer voi auttaa yritystäsi kasvamaan verkossa!
Pysy kartalla digimarkkinoinnin ja digitaalisen myynnin kehittämisestä liittymällä uutiskirjeen tilaajaksi.
Lähetämme sinulle kvartaaleittain uutiskirjeen, jossa kerromme ajankohtaisista asioista ja annamme hyödyllisiä vinkkejä digitaalise myynnin kehittämiseen.