Asiakaspalvelua tarvitaan myös viikonloppuisin – Kokemuksia testikuukaudesta
Tässä ollaan muutamina viime viikkoina pyöritetty asiakaspalvelua testimielessä myös viikonloppuisin. Alun perinhän asiakaspalvelu toimi arkisin klo 8-16, mutta melko pian sen aukioloaikoja laajennettiin iltoihin, jotta saatiin parannettua palvelua ja vastattua asiakkaiden kysymyksiin jopa klo 21 asti. Näin on jatkettu tähän kevääseen asti, kun alettiin toden teolla puhua viikonloppuaukiolostakin. Maaliskuun alussa sitten startattiin suurella mielenkiinnolla!
Nykyään verkkokaupan asiakkaat haluavat helposti saavutettavaa palvelua ajasta ja paikasta riippumatta, joten yrittäjien tulee huolehtia siitä, että asiakkaat palvellaan laadukkaasti ja nopeasti. Ulkoistettu asiakaspalvelu on loistava keino lisätä tavoitettavuutta, jotta yrittäjällä on aikaa keskittyä olennaiseen, kuten liiketoiminnan kehittämiseen!
Olemme tarjonneet viikonloppuna sekä chat- että puhelinasiakaspalvelua. Ihan yhtä laajoja aukioloaikoja ei ainakaan vielä ole voitu ottaa käyttöön, mutta ainakin alustavien lukujen mukaan näyttäisi siltä, että liikennettä riittää todella hyvin myös viikonloppuisin! Hommia on siis tehty ihan samaan tapaan kuin arkenakin ja vaikuttaa siltä, että kysymykset ja ongelmat ovat samanlaisia viikonpäivästä riippumatta.
Koska testit ovat osoittautuneet suotuisiksi, jatkamme viikonloppuasiakaspalvelua myös testikuukauden jälkeen. Mahtavaa olla seuraamassa, miten yksi Digizerin tarjoamista palveluista kasvaa, kehittyy ja laajenee!
Keväisin terkuin
Aspatiimi
Oletko miettinyt asiakaspalvelusi ulkoistamista? Ota meihin yhteyttä.