Verkkokaupan palveluyhtiön monet mahdollisuudet – kokemuksia harjoittelujaksosta Digizerillä

Sonja kertoo harjoittelustaan Digizerillä!

Moi!

Olen Sonja, 5. vuoden kauppatieteilijä ja olen ollut Digizerillä harjoittelussa syyskuun alusta lähtien. Jo opiskelujen alusta asti oli selvää, että haluan täydentää vahvasti teoriaan painottuneita opintoja käytännön kokemuksella, minkä vuoksi harjoittelujakso tuntui erittäin luontevalta valinnalta.

Itse harjoittelupaikan valinnassa kannattaa mielestäni ehdottomasti pohtia omia vahvuuksiaan sekä ammatillisia tavoitteitaan; mitä jo osaan, missä olen hyvä ja mihin haluaisin perehtyä vielä tarkemmin. Näiden seikkojen tiedostaminen auttaa huomattavasti esimerkiksi sopivien tehtävien määrittelyssä ja auttaa kehittymään ammatillisesti.

Mielenkiintoinen konsepti ja monipuolinen palveluvalikoima saivat minut hakeutumaan juuri Digizerille. Tavoitteenani oli saada kokonaisvaltainen kuva kasvuyrityksen toiminnasta tutustumalla mahdollisimman moneen eri toimintoon. Olen harjoitteluni aikana muun muassa kirjoittanut tuotekuvauksia eri verkkokauppoihin, tehnyt monikanavaista asiakaspalvelua, päässyt perehdyttämään asiakaspalvelutehtäviin ja ollut mukana toimittamassa asiakkaan tilauksia.

Harjoittelun loppuajan tulen käyttämään verkkokaupan kategoriatekstien kirjoittamiseen ja niiden hakukoneoptimointiin. Tarkoituksena on myös tuottaa sisältöä asiakkaidemme Facebook-sivuille.

Digizer on ollut harjoittelupaikkana erinomainen, sillä olen saanut rutkasti vastuuta, joka puolestaan on lisännyt varmuutta omaan tekemiseen. Olin työn touhussa jo ensimmäisenä päivänä esittelykierroksen jälkeen, ja kahviakin on tullut keiteltyä, tosin vain omasta halustani.

Todella mukava työporukka ja heiltä saatu laadukas ohjaus ovat olleet yksi harjoittelun parhaista puolista. Suosittelen harjoittelua lämpimästi kaikille, jotka haluavat kokemusta aidosta yrityselämästä, sillä se avaa aivan uusia näkökulmia ja edesauttaa hahmottamaan isojakin kokonaisuuksia paremmin!

Kirjoittanut: Sonja (Digizerin harjoittelija syksyllä 2018)

Digizer etsii jatkuvasti uusia harjoittelijoita erilaisiin tehtäviin. Mikäli kiinnostuit, lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen info@digizer.fi tai kysy lisää!

Blogiemme aiheita