Äänihaku kasvaa
Äänihaut yleistyvät jatkuvasti, ja erityisesti nuoret ovat ottaneet äänen omakseen. Jo 25% Bing-hakukyselyistä on puhehakuja. Luvussa on kuitenkin huomioitava, että Sirin, Cortanan ja Amazon Echon taustalla toimii Bing-haku. Tosiasia on silti se, että yhä useampi käyttäjä heittää näppäimistön nurkkaan ja korvaa kosketusnäytön kokonaan puheella.
Käyttämämme laitteet ymmärtävät luonnollista puhetta entistä paremmin, ja koneille hankalaksi koettu suomen kieli löytyy tuettujen kielien joukosta, tosin vaihtelevalla menestyksellä. Kielentunnistus kehittyy kuitenkin harppauksin.
Isoilla teknologiajäteillä on omat puheeseen perustuvat tuotteensa, kuten Apple Siri, Microsoft Cortana ja Google Assistant. Kuluttajajätti Amazon on lanseerannut kodin keskiöön pyrkivän, täysin ääneen pohjautuvan kuluttajatuotteen Amazon Echon, joka tekee ääniohjauksesta suurelle yleisölle entistä tutumman ja luontevamman vuorovaikutustavan. Google yrittää samaa ja tulee olohuoneisiin Google Home -tuotteellaan.
Mitä äänihakujen yleistyminen tarkoittaa hakumarkkinoinnin kannalta?
Äänihaku toimii hyvin, kun tietoa haetaan vaikkapa säästä tai lähtevistä lennoista, tai kun tarvitaan vastaus tietokirjakysymykseen. Mitä jos kysyt digitaaliselta assistentiltasi tietoa lähimmästä autokorjaamosta, ja laitteesi lukee sinulle maksetun mainoksen ennen vastausta hakuusi? Vanha paradigma ei enää toimi, ja mainontaa täytyy miettiä uusiksi äänihakuja varten.
Mainosalustojen haasteena on tuoda mainostajille äänen kanssa yhteensopivia markkinointityökaluja ja samalla turvata mainostajan oman liiketoiminnan edellytykset äänihakujen yleistyessä. Verkkomainostajien kannattaakin seurata äänihaun kehitystä sen noustessa yhä tärkeämpään osaan ja olla hyödyntämässä uusia tarjoutuvia mahdollisuuksia.