Mills

Jalkojenhoito- ja terveysalalla toimiva Mills on Digizerin pitkäaikainen kumppani, jonka kanssa tuloksekasta yhteistyötä on tehty useilla digimarkkinoinnin osa-alueilla.

Mills saa monipuoliset digimarkkinoinnin toimenpiteet samasta talosta

Mills Enterprises Ltd Oy on kotimainen maahantuontiyritys, joka on keskittynyt laadukkaiden ja terveyttä edistävien jalkojenhoitotuotteiden ja -välineiden myyntiin ja markkinointiin, niin ammattilaisille kuin myös kuluttajille.

Digizerin ja Millsin yhteistyö alkoi, kun alkuvaiheessa olevan digimarkkinoinnin toteuttamiseen tarvittiin apukäsiä, joiden kanssa lähteä rakentamaan entistä systemaattisempaa markkinointia.

– Yhteistyö polkaistiin käyntiin vuonna 2019 avainsana-analyysillä. Aloitimme samalla myös sivustonuudistusprojektin ammattilaisille suunnatussa verkkokaupassa, joten ajankohta SEO:n kehittämiseen oli otollinen, muistelee Millsin markkinointipäällikkö Laura Niskanen.

Kumppanina digimarkkinoinnin muuttuvissa tarpeissa

Digizer löytyi Millsin kumppaniksi kilpailutuksen kautta.

– Pidin siitä, että aloittaminen oli tehty helpoksi myös pienelle yritykselle, joka ei voi välittömästi laittaa valtavia summia markkinointiin. Sopimukseen oli myös turvallista tarttua, sillä kylkiäisenä ei tullut pitkää määräaikaista sitoutumista.

Millsille oli heti alussa selvää, että jos yhteistyö alkaa kantamaan hedelmää, tullaan yhteistyötä laajentamaan. Vuosien saatossa palvelu onkin laajentunut digimarkkinointipäällikkö-asiakkuudeksi.

Tänä päivänä Digizer toimii Millsin digimarkkinoinnin kumppanina muun muassa seuraavien toimenpiteiden parissa:

  • Google-mainonnan sekä sosiaalisen median mainonnan suunnittelussa ja toteuttamisessa
    sisällöntuotannossa
  • verkkosivujen kehittämisessä
  • datan analysoinnissa
  • digitaalisen markkinoinnin strategisessa suunnittelussa
Kuvakaappaukset somemainoksista, toisessa talvisaappaat ylhäältä päin kuvattuna, vasemman puoleisessa tyttö luistelemassa
Digizerin Jouni Rissanen toteuttaa Millsille muun muassa mainoksia sosiaaliseen mediaan.

 

Konkreettiset tulokset ovat tärkeitä yhteistyölle

Yhteistyön aikana Millsille on toteutettu selkeät vuosikellot ja kuukausitason suunnitelmat siitä, mitä digimarkkinoinnin saralla tapahtuu niin kuluttaja- kuin yrityspuolella. Suunnitelmien ja niiden toteuttamisen lisäksi tulosten seuranta on tärkeä osa yhteistyötä.

Digizer on ottanut hiljattain käyttöön uuden raportointimallin, jonka avulla tavoitteiden asettamisen, seuraamisen ja toteutumisen raportointia on alettu kehittämään entisestään. Uudistettu raportointimalli saa kiitosta myös Niskaselta.

– Toiveenani onkin ollut, että tavoitteiden asettamista ja seuraamista kirjattaisiin ylös entistä tarkemmin.

Tärkeintä Millsille yhteistyössä on, että he hyötyvät Digizeriltä ostamistaan palveluista.

– Loppuviimein se tulee näkyväksi myynnissä.

Sisällöntuotanto on kasvattanut sivuston liikennettä

Digizer alkoi toteuttamaan Millsille säännöllisesti artikkeleita ja muita sivuston sisältöjä vuoden 2020 alkupuolella.

Sisällöntuotannon tavoitteeksi asetettiin Millsin tuotteiden tunnettuuden kasvattaminen, jonka lisäksi sisältöjen tarkoituksena on lisätä jalkojenhoitoon liittyvää tietoisuutta ja tuoda apua sekä neuvoa kuluttajille ja jalkojenhoidon ammattilaisille. Sisällöissä huomioidaan hakukoneoptimointi, jonka avulla tavoitellaan myös sivuston sijoitusten ja kävijämäärän kasvua hakukoneiden kautta tulevassa liikenteessä.

Orgaanisen, eli hakukoneiden kautta tulleen liikenteen kasvu Millsin sivuille kasvoi vuonna 2021 +64 % ja vuonna 2022 +58 % vuoteen 2020 verrattuna.

Google Ads ja sosiaalisen median säännöllinen, kuukausittainen mainonta tuo myös tasaisen ja varman virran uusia kävijöitä Millsin sivustolle – uusia kävijöitä hankitaan lisäksi myös erillisten lisäkampanjoiden avulla. Mainonnan kehitystyötä tehdään jatkuvasti ja kokeiluja uusissa kanavissa toteutetaan säännöllisesti.

Lisää kävijöitä sivustolle on saatu myös some-mainonnan avulla. Vuonna 2021 some-mainonnan ansiosta sivustolle saatiin yli 22 000 kävijää ja yli 2600 konversiosta. Vuoteen 2020 verrattuna some-mainonnan avulla saavutettu kävijämäärä kasvoi yli 130 %.

Ketterää asiantuntijuutta

Mills on ketterä toimija ja samoin Niskanen kuvailee myös Digizeriä.

– Työskentely ei ole liian kankeaa, vaan toiminta on aina ollut joustavaa – puolin ja toisin. Digizerin kanssa on ollut helppo tehdä yhteistyötä.

Digizerillä olemme kiinnostuneita kuulemaan myös, missä asioissa voisimme kehittyä. Niskanen kertookin, että toisinaan hän toivoisi, että asiat etenisivät nopeammin.

– Esimerkiksi tällä hetkellä käynnissä oleva strategiatyö on venähtänyt pidemmäksi kuin mitä alun perin suunniteltiin – ehkä on haukattu alkuun liian iso pala.

Kun yhteistyötä on takana jo kauan, on montaa asiaa ehditty kokeilla.

– Meillä alkaa olemaan hyvin kasattuna dataa, jota voidaan hyödyntää apuna tavoitteiden asettamisessa ja siinä, miten kannattaa edetä. Datan analysointiin liittyen Digizeriltä löytyy osaamista, jota meiltä ei talosta löydy.

– Jos minun ajatukseni vievät väärään suuntaan, Digizeriltä reagoidaan ja sanotaan, että tämä ei Laura välttämättä oikein toimi, ja näin yhteistyön pitääkin toimia.

Asiantuntevaa ja asiakaslähtöistä palvelua

Kuukausittaisissa etäpalavereissa käydään läpi edellisen kuukauden tulokset ja sovitaan, mitä työstetään seuraavaksi. Yhteyttä pidetään myös tapaamisten välissä pääasiassa sähköpostitse.

– Digizerin asiantuntijoilta saamme ideoita toiminnan kehittämiseen, mitä me yhteistyökumppaneilta toivommekin. Toisinaan näkemyksiä ja ideoita joutuu myös vähän haastamaan.

Niskanen kertoo, että jo ensimmäisellä kerralla Digizerin myyntijohtaja Oskari Ilomäen tavatessaan mieleen piirtyi kuva asiantuntevasta ja asiakaslähtöisestä organisaatiosta.

– Sopimusvaiheessa Oskari esitti selkeästi, miten Digizerillä työskennellään. Jo heti alussa minulle muodostui kuva asiantuntevista, asiakaspalveluhenkisistä ja luotettavista tekijöistä. Myös hintatasoa pidin sopivana. Näistä lähtökohdista yhteistyö oli mielekästä aloittaa.

 

Etsitkö sinäkin kumppania avuksesi digimarkkinointiin? Ota meihin yhteyttä ja katsotaan, mitä voimme yhdessä saada aikaan.