Putinki

Putinki on suloinen paperi- ja lahjatavarakauppa, jonka historia ulottuu jo lähes viidenkymmenen vuoden taakse. Putinki avasi verkkokaupan koronakriisin sysäämänä ja tarvitsi apua muun muassa Google-mainontaan. Digizerin apu saapui juuri oikeaan aikaan.

Google-mainonta on tuonut kasvua Putinki-verkkokaupalle

Herttaisen paperi- ja lahjatavarakauppa Putingin synty ei ole mikään uusi juttu. Putinki aloitti toimintansa Hakaniemen hallista vuonna 1973 ja keskittyi pitkään ainoastaan tukkumyyntiin. Valikoimassa oli emaliastioita, puisia koruja ja antiikkia.

Vuosien saatossa Putingin tarjonta vaihtui paperitavaroihin, ja kauppa on sittemmin laajentunut reilut kaksikymmentä henkilöä työllistäväksi yritykseksi. Tänä päivänä Putinki palvelee sekä kuluttajia että jälleenmyyjiä. Sen kivijalkamyymälät ovat koristaneet pääkaupungin katukuvaa vuodesta 2013 lähtien.

Suurin osa Putingin tuotannosta on omia paperi- ja lahjatavaroita, kuten kortteja, kalentereita ja herttaisia kodin pientavaroita. Oivaltava design syntyy parinkymmenen suomalaisen ammattikuvittajan hyppysissä. Putinki valmistaa myös muita suosittuja tuotteita, kuten klassikoksi muodostuneita Muumi-kortteja.

Opiskelija kirjoittaa kalenteriin
Joulun lisäksi lukuvuoden alku on Putingille vilkkainta sesonkia. Google-mainonta keskittyy tuolloin esimerkiksi lukuvuosikalentereiden mainostamiseen.

Kotimaisuus on tärkeä osa Putinkia: yritys painaa muun muassa käsityönä suomalaiselle paperille kohopainettuja, uniikkeja kortteja omissa toimitiloissaan. Putinki levittää suomalaisen designin ilosanomaa jälleenmyyjien avulla myös ulkomaille, sillä sen tuotteita myydään kuudessa eri maassa.

Putinki kaipasi kumppania verkkokaupan perustamiseen

Kun koronapandemia alkoi jyllätä, paperikauppa Putinkikin joutui pohtimaan uusia toimintatapoja – ja hyvä niin. Kuluttajaverkkokauppa oli ollut “putinkilaisten” toiveena jo pidempään, ja maailmanlaajuinen kriisi töytäisi eteenpäin.

Verkkokaupan perustaminen ei kuitenkaan ollut mikään läpihuutojuttu, ja Putinki kaipasikin osaavaa kumppania eri toimintojen toteuttamiseen. Digizerin tarjoama apu saapui kreivin aikaan.

– Digizer tuli apuun, kun yhdistimme kaksi aiempaa sivustoa putinki.fi-domainin alle avataksemme kuluttajaverkkokaupan, Putingin verkkokauppakoordinaattori Elli Porkka kertoo.

Digizer varmisti, ettei Google-näkyvyys romahtaisi sivustouudistuksen myötä. Esimerkiksi uudelleenohjaukset oli tärkeä hoitaa kuntoon. Kyseessä oli arvokkaampi domain, joten oli hyvä huolehtia, että kaikki menee varmasti nappiin.

– Digizer auttoi myös kääntämään lähes 2 500 tuotetta englannin kielelle. Projekti ei olisi varmaan vieläkään valmis, jos emme olisi saaneet Digizeriltä apua käännöstöihin, Porkka muistelee.

Suunnitteletko verkkokaupan perustamista tai kaipaatko muutoin kumppania Google-mainontaan? Ota yhteyttä!

Google-mainonta on suuressa roolissa Putinki-verkkokaupan näkyvyyden ja myynnin lisäämisessä

Tänä päivänä Digizerin tehtävät keskittyvät Google-mainontaan, kampanjoihin sekä Google-tilin seurantaan ja optimointiin.

Googlella onkin huomattava merkitys Putingille, sillä suurin osa sen asiakkaista löytää verkkokaupan orgaanisen haun avulla. Kuluttajat etsivät tuotteita esimerkiksi hakutermeillä kalenterit tai joulukortit, jolloin kyseisiä sanoja täytyy optimoida runsaasti verkkokauppaan.

Myös maksetulla, Digizerin toteuttamalla Google-mainonnalla on suuri rooli, sillä se on toiseksi tärkein kanava asiakkaiden tavoittamisessa. Googlen Data Studio toimii hyvänä apuvälineenä tilastojen seuraamisessa – myös asiakkaan mielestä.

–Data Studio on mukava lisätyökalu omaan tekemiseen. Sen avulla voimme itsekin seurata tilastoja, ja niitä tuleekin seurattua ihan päivittäin.

Verkkokaupan kävijämäärä
Data Studiossa näkyy Putinki-verkkokaupan kävijämäärän kasvu. Tummanvihreä palkki kuvaa tätä vuotta, vaaleanvihreä vuoden takaista.

 

Data Studiosta poimittu Putinki-verkkokaupan myynnin kasvu. Tummansininen palkki kuvaa tätä vuotta, vaaleansininen vuoden takaista.

Google-mainonnan ulkoistaminen on helpottanut myös Putinki-verkkokaupan arkea

Digizerin toteuttama digimarkkinointi ei ole tuottanut vain mitattavaa hyötyä, vaan myös helpotusta Putinki-verkkokaupan arjen pyörittämiseen.

– Google-mainonnan ulkoistaminen on yksi tehtävä pois meidän työlistalta, mikä tietenkin helpottaa meitä. Eikä meiltä oikeastaan löytyisi siihen edes osaamista.

Putingilla on pian käsillä vuoden vilkkain sesonki, kun joulu tekee tuloaan. Ennen joulua myös lukuvuoden alku tuo opiskelijat ja muut kuluttajat verkkokauppaan ja kivijalkamyymälöihin. Joka syksyistä sesonkia valmistellaan perinteisesti koko vuosi, ja etenkin kesä on työntäyteistä aikaa.

Toimintojen ulkoistaminen toimiikin erityisen hyvin silloin, kun yrittäjällä itsellään on hoppu muiden töiden ja sesonkien kanssa.

– Jos omasta talosta ei löydy tekijää Google-mainontaan, ulkoistaminen kannattaa. Asiantuntija osaa toteuttaa mainonnan oikealla tavalla ja auttaa myös muissa asioissa. Meillä ulkoistamisesta on ollut iso apu, ja yhteistyö on toiminut hyvin Digizerin kanssa, Porkka summaa.

Jos sinäkin haluat ulkoistaa digimarkkinoinnin tai Google-mainonnan, ota meihin yhteyttä, niin jutellaan lisää!