Uudet asiakaspalvelutiimiläiset esittäytyvät

 

Asiakaspalvelutiimimme on vahvistunut jälleen uusilla asiantuntijoilla. Annetaan heidän esitellä itsensä hieman tarkemmin.

 

“Hei! Minun nimi on Maiju. Olen ensimmäisen vuoden viestinnän opiskelija. Aloitin työt Digizerillä muutama viikko sitten. Työskentelen osana asiakaspalvelutiimiä. Olen jo aiemmin työskennellyt erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä, joten se puoli työstä oli jo melko tuttua. Paljon kuitenkin riittää vielä opeteltavaa. Oli ilo huomata kuinka minut otettiin mukaan työyhteisöön, kaikki ovat olleet suureksi avuksi ja olen matalalla kynnyksellä pystynyt kysymään apua mieltä askarruttaviin asioihin. Olen innokas oppimaan uutta ja odotankin innolla tulevia haasteita Digizerillä.”

 

Kirjoittanut:
Maiju

 

 

“Tulin Digizerille huhtikuussa 2020 vahvistamaan päiväaspaa. Aikasemmin olen toiminut useissa erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä joten se on minulle tuttua. Täällä on kuitenkin päässyt tutustumaan moniin uusiin mielenkiintoisiin asiakkaisiin ja eri aloihin. Työpäivät päivät kuluvat vauhdikkaasti asiakkaita auttaen ja heidän ongelmia ratkoen. Vapaa-ajalla suurin osa ajasta menee pesäpallon parissa.”

 

Kirjoittanut:
Ilpo

 

Lue lisää Digizerin asiakaspalvelusta sekä siitä, miten voit helposti ulkoistaa yrityksesi asiakaspalvelun!